Jammailemaan. Heilumaan tai tanssimaan, ehkä myös soittamaan musiikin mukana.
Joka tapauksessa. Kuitenkin. Vaikka asiat olisivat toisin, näin tapahtuisi silti. Tämä poliisi olisi joka tapauksessa saanut kuulla kaiken tarkoittaa, että Eija olisi kertonut tälle poliisille kaiken vaikka tämä ei olisikaan ollut poliisi.
Jos ei tunneta. Jos ei olla jo tuttuja, jos ei jo tiedetä, kuka toinen on.
Juomisen laita. Juomiseen liittyvät asiat.
Järki. Äly, kyky ajatella.
Kantautuneen, perusmuoto kantautua. Kuulua kauempaa. Ääni voi kantautua vaikkapa huoneesta toiseen, tai sisältä ulos.
Katoamisilmoituksen, perusmuoto katoamisilmoitus. Kun huolestunut perhe ilmoittaa, että joku sen jäsen on kadonnut.
Katsoi parhaaksi, perusmuoto katsoa parhaaksi. Miettiä, että mikä on paras tapa toimia, mitä nyt pitäisi tehdä.
Kertosäkeeseen, perusmuoto kertosäe. Laulun se osa, jota toistetaan eniten.
Kohtalokkaan, perusmuoto kohtalokas. Koko elämän muuttava.
Kolmas pyörä. Ylimääräinen ihminen tilanteessa, jossa ihmisiä tarvitaan vain kaksi.
Kriittinen. Arvosteleva. Kriittinen ilme on kuin kysymys: miksi näin?
Kuivin suin. Kuivalla suulla, ilman juotavaa. Ilman alkoholia.
Kyseenalaista, perusmuoto kyseenalaistaa. Kysyä, onko jokin oikein, tarvitaanko jotakin todella vai luulevatko ihmiset vain niin.
Kärkkyi, perusmuoto kärkkyä. Haluta päästä eteenpäin, liikkua kärsimättömästi, malttamattomasti paikoillaan.
Käyneen. Tiesi Henkan käyneen, tiesi, että Henkka oli käynyt.
Latinobiisin. Latinalaisesta Amerikasta tulevan laulun.
Letkautti, perusmuoto letkauttaa. Sanoa jotakin nokkelaa, hassua, vähän ilkeääkin.
Lieventävänä asianhaarana, perusmuoto lieventävä asianhaara. Ymmärrettävä syy, miksi joku teki väärin.
Liioittelevan, perusmuoto liioitella. Huijata, että on enemmän kuin onkaan. Teeskennellä. Lapsi, jolla on vain ihan pieni naarmu, voi liioitella kipua ja huutaa oikein kovaa, koska hän haluaa äidin syliin.
Loiskuen, perusmuoto loiskua. Kun vesi tai muu neste liikkuu ja osuu johonkin, tai lentää pois jostakin, se loiskuu.
Loistoäiti. Tosi hyvä eli loistava äiti.
Lyödä vetoa. Se, joka lyö vetoa, on vedonlyöjä. Hän on mielestään oikeassa jostakin epävarmasta asiasta niin varmasti, että pelaa rahasta. Jos vedonlyöjä on oikeassa, hän ansaitsee näin enemmän rahaa, jos väärässä, hän menettää rahaa.
Maailmanmusiikkia. Sellaista musiikkia, jota radioasemat eivät yleensä soita ja jossa on mukana jonkun kansan ikivanhoja musiikkiperinteitä.
Maailman ääriin. Todella kauas. Kirjaimellisesti maailman toiselle puolelle, mantereen viimeiselle rannalle.
Maanmiehiä. Samasta maasta tulevia ihmisiä. Saman valtion kansalaisia.
Mahtuakseen. Että mahtuisi.
Motkotti. Arvosteli, moitti, haukkui.
Mulkaisi. Katsoi nopeasti ja vihaisesti, silmät suurina.
Naistenhuoneeseen. Naisten vessaan.
Nähden, perusmuoto nähdä. Lapsen nähden, niin että lapsi näkee. Pohjantähden nähden, niin että Pohjantähti näkee.
Näyttävät. Komeat. Huomiota herättävät.
Oluttuopistaan, perusmuoto oluttuoppi. Suuri lasi tai muki, josta juodaan olutta.
Paahdettu, perusmuoto paahtaa. Lämmittää ruokaa ilman vettä esimerkiksi paistinpannulla, tulessa tai leivänpaahtimessa.
Paheksuvasti. Arvostelevasti, kiukkuisesti. Paheksuva ihminen haluaa sanoa toiselle «et saa tehdä noin».
Painotti, perusmuoto painottaa. Sanoa jotakin tärkeää niin, että toinen ymmärtää sen olevan tärkeää.
Peruskahvi. Tavallinen, arkinen kahvi.
Pidättelemätön. Sellainen, mitä ei voi pidätellä, ei estää.
Pienestä pitäen. Lapsesta asti.
Piika. Palvelija, joka esimerkiksi siivoaa ja tekee ruokaa toisen kotona.
Pillittämään. Itkemään.
Piittaamatta. Välittämättä, huolimatta. Eija sanoi Kertusta piittaamatta, Eija ei välittänyt siitä että Kerttu kuuli.
Pohjantähden alla. Pohjoisessa maassa, missä ei sään takia ole aina niin helppoa. Esimerkiksi Suomessa. Kaikkien suomalaisten tuntema kirjasarja on nimeltään Täällä Pohjantähden alla ja siinä kerrotaan miten vaikeaa Suomessa oli elää ennen kuin Suomesta tuli rikas maa.
Punastui, perusmuoto punastua. Kun oikein nolottaa, vaaleaihoisen ihmisen kasvot muuttuvat punaisiksi. Hän punastuu.
Purskahtivat. Päästivät nopeasti, räjähtävästi ulos jotakin. Juoma voi purskahtaa ulos pullosta, jos pullo hajoaa.
Päivään nousevaan. Alkavaan päivään. Ajatus on, että päivä nousee esiin auringon mukana.
Päästäkseen tänne. Että he pääsisivät tänne.
Raivasi. Teki tilaa.
Rastaletit. Jos sinulla on sukujuuret Afrikassa ja kiharat hiukset, etkä leikkaa niitä, ne kasvavat itsestään rastaleteiksi.
Rennosti. Vapautuneesti, mukavasti, rauhallisesti.
Renttu. Mies, johon ei kannata luottaa. Rentut pitävät usein paljon alkoholista eivätkä käy töissä. Heillä ei aina ole asuntoa.
Riemastui. Tuli iloiseksi.
Riensi, perusmuoto rientää. Tehdä nopeasti ja halukkaasti. Kiiruhtaa.
Ryhdistäydyt, perusmuoto ryhdistäytyä. Luopua pahoista tavoista, alkaa elää parempaa, hyveellisempää elämää. Kirjaimellisesti tämä tarkoittaa ryhdikkään asennon ottamista eli selkä suorana olemista.
Ryyppyputki. Kun ihminen juo päivästä toiseen aina vain lisää alkoholia, eikä halua, että humala katkeaa.
Röhnöttää. Olla tosi rennossa asennossa. Puoliksi maata, puoliksi istua.
Seksipommi. Viehättävä nainen, jonka koskettamisesta monet miehet haaveilevat.
Selvinpäin. Ilman alkoholia. Raittiisti.
Siemauksella, perusmuoto siemaus. Sen verran juotavaa kun kerralla otetaan suuhun.
Sosiaalisia taitoja, perusmuoto sosiaaliset taidot. Sosiaalisia taitoja tarvitaan ystävystymiseen, keskustelemiseen, toisten ihmisten kanssa pärjäämiseen.
Stressaatte, perusmuoto stressata. Olla huolissaan, hermostunut. Murehtia.