…ja hermoromahduksen
Kerttu ei ilopäivänä olisi alkanut parkua sillä tavalla kahdelle tuntemattomalle miehelle ja Eijalle, jos hän olisi ollut kunnossa ja voimiensa tunnossa. Kerttu oli kuitenkin raskaana, ja aivan rikki puhki hajalla stressistä. Joten Eijan voisi sanoa tehneen emämunauksen, kun hän meni sanomaan:
— Meistä tuntuu, ettet sä Mariquita ole nyt ollut ihan rehellinen. Te ootte tapelleet jostain muustakin kuin siitä, saatko sä opiskella vaiko et.
Eija läimäytti Kertun eteen sen kouluesitepinon, jonka Henkka oli Kerttua varten kerännyt.
Kertun tummat silmät alkoivat salamoida. Hän otti askeleen eteenpäin, ja siinä oli jotakin niin uhkaavaa, että jopa Eija perääntyi.
— Kumpi meistä on muuttanu maailman ääriin ventovieraaseen ympäristöön? Henkka vai mä? Kumpi meistä on opetellu sietämättömän vaikeen kielen, Henkka vai mä, Kerttu? Häh?
Kerttu tarttui paperipinoon ja heilautti sen komeassa kaaressa lattialle.
— Kumpi meistä joutuu olemaan raskaana? Sekö jolle kaikki täällä Suomessa on tuttua ja turvallista vaiko mä? Kumpi meistä tulee olemaan yksin kotona vauvan kanssa täällä missä kaikki elää piilossa naapureilta, kuin vankikopeissa, kaukana vanhemmistaan? HAH? Kerttu huusi ja potkaisi papereita.
— Mariquita… Eija yritti rauhoitella.
— Vai vielä Mariquita! Enhän mä mikään Mariquita enää ole. Musta on tullu Henkan Kerttu, Henkan ikioma kiltti Suomi-vaimo. Mä olen opetellu tykkäämään suomalaisesta musasta vaikka se on itkupillitystä, tekemään suomalaista ruokaa, vaikkei se maistu miltään, ja kävelemään rumissa verkkareissa ja toppatakeissa ja jopa juomaan teidän kamalaa kahvia! Onko mussa mitään Mariquitaa jäljellä?
— Mulla on ikävä mun äitiä! Ja veljiä! Ja Kolumbiaa! Mä oon kurkkuani myöten täynnä tätä Suomen hiljasuutta ja kylmyyttä. Ja mä puhun nyt ihmisistä enkä säästä!
— Ollaanko me niin kamalia? Jesse nielaisi.
— Kerttu on tosiaankin ollut liian reipas, Eija sanoi miettiväisenä.
— Mutta itse sä tänne päätit tulla, ja kyllä kuule mies kuin mies menee piiloon jos sä tolia tavalla raivoat, Anssi sanoi.
— Älä soita Kertulle suutas, Jesse pahastui.
— Kyllä jonkun pitää Henkkaakin puolustaa. Kun Henkka kerran haluaa lapsen, ja olette yksissä tuumin sellasen tehneet, niin on se aika kurjaa, jos sä nyt vasta muutat mieles ja lennät pois, Anssi jatkoi.
— Miten niin lennän pois? Mä en ole mikään pelkuriraukka, en mä peräänny! Kerttu nyyhkytti.
— No minkä lentolipun sä sitten olet ostanut? Eija uteli.
— Mun veli tulee tänne. Eikä Henkka yhtään välitä siitä miten yksinäinen mä täällä oon. Se suuttu kun mä ostin mun veljelle Leandrolle lipun!
Sanontojen ja vaikeiden sanojen selitykset
Ei ikipäivänä. Ei milloinkaan, varmasti ei.
Emämunauksen, perusmuoto emämunaus. Suuri virhe, iso moka.
Häh?Mitä? Laiskasti ja epäkohteliaasti.
Mies kuin mies. Jokainen mies.
Muutat mieles, perusmuoto muuttaa mieltään. Perua päätös ja tehdä eri lailla. Ajatella ensin yhdellä tavalla mutta sitten toisella tavalla. Jos Anssi oli menossa nukkumaan mutta avasi sittenkin tietokoneen, hän muutti mieltään.
Pelkuriraukka. Sellainen, joka ei uskalla tehdä oikein, vaan pelkää oikein tekemistä niin paljon että tekeekin mieluummin väärin.
Komeassa kaaressa. Kuin pallon reunaa pitkin, pyöreää rataa pitkin.
Salamoida. Välkkyä. Muuttaa valaistusta tai värejä. Salama tekee niin kun on ukkonen.
Vankikopeissa. Vangittuina pieneen selliin.
Ventovieraaseen. Aivan vieraaseen, uudenlaiseen.
Verkkareissa. Verryttelyasussa. Löysissä vaatteissa, joissa on pitkät hihat ja lahkeet ja mukava urheilla.
Voimiensa tunnossa. Sellainen joka tuntee itsensä vahvaksi ja uskoo osaavansa ja pystyvänsä on voimiensa tunnossa.
Yksissä tuumin. Yhdessä päätetty. Tuumailtu eli ajateltu yksimielisesti, samalla tavoin.
Älä soita Kertulle suutas. Älä puhu Kertulle rumasti. Soittaa suuta, käyttää suuta soittimena jolla on ikävä ääni.
Neljästoista luku, jossa nuori Jesse saa kuulla toisenlaisesta teini-iästä
Heti kun Henkka oli alkanut puhua yhteisestä tulevaisuudesta Suomessa, Kerttu oli tehnyt kaikkensa oppiakseen suomen kielen. Ensi päivästä Suomessa lähtien hän oli vaatinut, että Henkkakin puhuisi hänelle suomea. Se oli Kertun mielestä hyväksi paitsi sopeutumisen kannalta, myös siksi, ettei Henkka juuri osannut espanjaa. Kertusta oli hieman hölmöä puhua Henkan kanssa englantia, joka oli kummallekin vieras kieli.
Sitä paitsi kielet kiinnostivat Kerttua. Itse asiassa Kerttua kiinnosti lähes kaikki maan ja taivaan välillä. Hän olisi halunnut opiskella enemmän. Siihen ei kuitenkaan ollut varaa. Isoveljien työttömyyden johdosta hänenkin oli mentävä töihin.
Mariquitan äiti ja veljet olivat muuttaneet kaupunkiin maaseudulta, kun Mariquita oli ollut teini-iässä. Isoveljet arvelivat löytävänsä kaupungista töitä, ja ehkä isänkin, joka oli lähtenyt jo aiemmin. Isää ei näkynyt, ja töitä oli silloin kuin oli, mutta joka tapauksessa enemmän kuin maalla — kaupunkiin perhe siis jäi.
Kerttu — tai tuolloin vielä Mariquita — lopetti koulunkäynnin 14-vuotiaana ja ryhtyi äitinsä lailla piiaksi. Hän kävi hyväosaisten ihmisten kotona siivoamassa, tiskaamassa, pyykkiä pesemässä. Mariquita ei pitänyt työstään. Hän kaipasi kouluun. Hän ikävöi sitä, että saisi joka päivä uutta ajateltavaa. Sitä paitsi jotkut ihmiset, joiden sotkuja hän siivosi, eivät kohdelleet häntä hyvin. Vaikka suurin osa työnantajista olikin mukavia, niiden joidenkin kohtaamista piti pelätä — ja se söi inhottavan paljon energiaa.
Viidentoista vanhana Mariquita sai kuitenkin melkein unelmatyöpaikan, olosuhteisiin nähden. Hän pääsi siivoamaan kotia, jossa asui erittäin mukava yksinäinen, pitkästynyt kotirouva — sekä niin paljon kirjahyllyjä, että Mariquita sekosi laskuissaan. Paola-rouvalle sopi kaikin mokomin, että Mariquita lainaisi kirjoja. Niinpä aina kun Mariquita meni Paolan luo siivoamaan, hän palautti kirjan ja nappasi toisen mukaansa.
— Mun tyttökaverien mielestä mä olin tylsä ja luin liikaa. Ne halus että mä tulen
tanssimaan ja katsomaan söpöjä poikia. Välillä mä sanoin, etten mä uskalla, ku mun isoveljet suuttuisi. Se oli kyllä vaan tekosyy. Oikeasti mä tykkäsin kaikkein eniten lukemisesta. Sitä paitsi oli kivempaa jutella tyttökaverien kanssa rauhassa kun ei ollu kovaa meteliä.
— Eli sulia ei ollu Kolumbiassa poikaystäviä? Jesse kysyi, ja vaihtoi pienemmälle vaihteelle.
Hän nimittäin käänsi auton pois moottoritieltä.
— No… isoveljien kaverit pyysi mua joskus ulos ja kyllä mä lähdinkin, Kerttu naurahti, ja katsahti taakseen.
Takapenkillä Heidi, Eija ja Anssi torkkuivat. Kerttu jatkoi kertomustaan:
— Mutta vaan yhden kanssa lähdin uudestaankin. Sekin luki paljon, meillä oli paljon puhuttavaa.
Sen pojan nimi oli Andres. Mutta Andres tapaili toistakin tyttöä.
— Mä oon musta ja vähän intiaani. Se toinen tyttö oli melkein Valkonen. Totta kai Andres otti sitten sen.
— Katala jätkä! Jesse huudahti.
— Realismia, Kerttu hymähti. — Andresin kannatti tehdä niin. Eikä se nyt tietenkään pelkästä ihonväristä voinu johtua. Varmaan se toinen tyttö oli tosi kiva. Enkä mä sitä enää sure. Mieluummin mä oon täällä Henkan kanssa kuin siellä Andresin kanssa!